Palveluhinnasto

Fysioterapia

Suomen Fysioterapeutit kuvailee sivuillaan fysioterapiaa näin: 
” Fysioterapia on ammattiala, jonka erityisosaamisalueita ovat terveys, liike, liikkuminen ja toimintakyky. Keskeisiä fysioterapian menetelmiä ovat terveyttä ja toimintakykyä edistävä ohjaus ja neuvonta, terapeuttinen harjoittelu, manuaalinen ja fysikaalinen terapia sekä apuvälinepalvelut. Fysioterapia tarjoaa palveluja yksilöille ja väestölle tilanteissa, joissa näiden liikkumis- ja toimintakyky ovat tai saattavat olla uhattuina ikääntymisen, vamman, kivun, sairauden, toimintahäiriön tai ympäristötekijöiden johdosta. Fysioterapia edistää yksilön aktiivista osallistumista yhteiskunnassa kehittämällä, ylläpitämällä ja palauttamalla tämän terveyttä, liikkumiskykyä, fyysistä aktiivisuutta ja toimintakykyä koko eliniän ajan.”


Kuitenkin yksilölle fysioterapia on usein myös paljon muuta. Fysioterapian lähtökohdan tulisi aina olla yksilöllisyys. On mahdotonta antaa suoraa kuvausta siitä, mitä esimerkiksi jäätyneen olkapään kuntoutus sisältää, koska kuntoutus määrittyy jokaisen asiakkaan mukaan yksilöllisesti. 
Fysioterapian voisi kuvailla olevan myös tutustumista omaan kehoon ja sen toimintaan. Parhaimmillaan fysioterapian kautta asiakas oppii käyttämään omaan kehoaan rasittaen sitä terveellisesti ja turvallisesti sekä saaden kehostaan irti kaiken, mitä sillä on antaa. 


Fysioterapeuttina tuen sinua matkallasi kohti toimivampaa kehoa. Tarjoamani fysioterapia sisältää aina ohjausta ja neuvontaa sekä terapeuttista harjoittelua. Tarpeen vaatiessa se sisältää myös manuaalista ja fysikaalista terapiaa, mutta sisältö määrittyy vasta haastattelun, tutkimisen ja testauksen jälkeen. Pääpaino tarjoamassani fysioterapiassa on siis aktiivinen työskentely yhdessä asiakkaan kanssa vaivojen ennaltaehkäisemiseksi tai kuntouttamiseksi. 


Fysioterapeuttina minä sitoudun tekemään jokaisella tapaamisella kaikkeni, jotta juuri Sinun on mahdollista kehittää kehosi toimintakykyä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Vastavuoroisesti odotan Sinun tekevän kaikkesi oman kehosi parhaimman mahdollisen toimintakyvyn saavuttamiseksi.



Hyvän Olon Laituri: 


Fysioterapia 45min 65€ (alv 0%)
Fysioterapia 60min 70€ (alv 0%)
Manuaalinen lihaskalvokäsittely (Stecco): 85€ (alv 0%)
Personal Training 45min: 80,60€ (sis. alv 24%)
Personal Training 60min: 90€ (sis. alv 24%)

www.hyvanolonlaituri.fi


Physiopilates

Physiopilates on fysioterapeutin ohjaamaa Pilatesta, jonka liikkeet perustuvat Pilateksen klassiseen repertuaariin (34 liikettä). Pilateksen on perustanut 1900-luvun alkupuolella saksalainen Joseph Pilates kehittääkseen omaa heiveröistä olemustaan. Herra Pilates vei metodinsa 1. maailmansodan aikana mukanaan Englantiin, jossa hän alkoi kuntouttaa metodilla vuodepotilaita. Sodan jälkeen hän muutti Amerikkaan ja avasi vaimonsa kanssa ensimmäisen Pilates-studion. Studiolla käyneiden tanssijoiden kautta Pilates-menetelmä alkoi levitä muualle Amerikkaan ja sieltä myös muualle maailmaan. 

Pilateksen tavoitteena on kehittää kehon voimaa, hallintaa, kestävyyttä sekä liikkuvuutta. Lisäksi keskittymistä vaativan tunnin kautta on mahdollista kehittää omaa keskittymiskykyä sekä mielen hallintaa ja hyvinvointia. Harjoitteet tehdään hengityksen tahdissa painottaen Pilateksen kuutta pääperiaatetta; Hallinta (control), keskittyminen (concentration), keskusta (centering), hengitys (breathing), tarkkuus (precision) ja liikkeen virtaus (flowing motion). 


Physiopilateksessa liikkeitä on muokattu tunnin tason mukaan niin, että sen kautta on mahdollista ennaltaehkäistä sekä kuntouttaa mahdollisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Tunnille osallistuminen ei kuitenkaan edellytä TULE-vaivojen olemassaoloa. Physiopilateksen kautta pyritään vahvistamaan kehon heikkoja sekä rentouttamaan ylijännittyneitä osa-alueita ja edistämään ryhtiä. Harjoitteiden aikana käytetään voimaa vain sen verran, kun liikkeen suorittamiseen sillä hetkellä tarvitaan. 


Tunti sopii kuntoilijoille lähtötasosta riippumatta. Harjoitteet suoritetaan kehonpainoa hyväksi käyttäen mattoharjoitteluna seisten sekä lattian tasolla. Tunnille osallistuessa tarvitset vain liikkuvat vaatteet sekä oman maton. Mikäli omaa mattoa ei vielä löydy, saat minulta tarvittaessa lainaan maton. 
Kevään 2022 tunnit alkavat koronarajoitusten niin salliessa 18.1.2022. Tunnit pidetään Maria Jotunin koululla, vuorikatu 9 (A2-ovi). Tunnit ovat tiistaisin 17:30 (alkeistaso) ja 18:45 (keskitaso). Tunteja on mahdollista lisätä kysynnän mukaan, joten ehdota rohkeasti sinulle sopivaa aikaa. 
Tunneille osallistuminen ei edellytä sitoutumista jokaiselle tunnille. 



Physiopilates: (alv 0%)
1krt 15€
5krt 70€
10krt 130€
Maksutapoina käyvät pankkikortti, lasku sekä e-passi.